Mikä siinä on, että ei tajua omaa parastaan :)
Siis kun pitäisi urheilla, mutta mikä ihme siinä tosiaan on, että ei saa persettään liikkeelle... Tainnut tulla sitä painoa sinne liikaa joten maan vetovoima vetää liikaa puoleensa ;) Eikä kyllä auta se, että kun tuo rakas pikku-mieheni on aikas tyytymätön kaveri niin siinä kannellessa sitä vajaata 9kg (no saahan siinä edes sitä hyötyliikuntaa...) tulee napsittua herkkuja matkalla, ettei pää ihan sekoa... Voisihan sitä juu lähteä vaunuilemaan kun Niilolla olisi uniaika, mutta missä ihmeen välissä sitä sitten tekee mitään muuta, kun se muu aika menee sitten melkeinpä jätkä kainalossa ja yhdellä kädellä on vaikea tehdä monia hommia vaikka siinäkin on kyllä taas pakon sanelemana harjaantunut, tai sitten muuten viihdytetään toista suu korvissa ja ties mitä ääniä päästellen... Ikävä vain että se pärinä sun muu hölmöily tuppaa jäämään välillä päälle, mm.kaupassa olen joskus huomannut käyttäytyväni hieman oudonlaisesti ;)
Ja hyvä olisi tietty keritä jotain syömäänkin jossain välissä, muutakin kuin niitä nameja sun muita mitä matkalla tulee napsittua. Ja ehkä tämä muukin porukka tarvitsee jotain ruokaa... Eli päivässä on siis selvästi liian vähän tunteja!
Täytyisi olla joku potkimassa ylös, oma personal trainer olis niiiiiin hyvä!! Pitäisköhän sitä sittenkin se suunniteltu 3-kymppis lahjaidea vaihtaakin siihen, että ottais jonkun piiskaamaan sitä takapuolta ylös :D Vois tehdä siinä kriisin korvilla ihan hyvää...
Mutta ei taida raaskia, kun harvoinpa sitä on mahdollisuutta (no siis en tiedä onko sittenkään, mutta syy ainakin...) ostaa itsellensä jotain, ehkä vähän kalliimpaa kun muutama kymppi... ;) Jotain kaunista ja naisellista sitä haluaisi, mutta kahtotaan nyt...!
Ehkä nyt vain yritän tässä saada itseni liikkeelle, joskus viimeistään! Kesällä olisi häitä tulossa enemmän ja vähemmän ja ensimmäiset jo toukokuussa kun rakas serkkuni menee naimisiin joten olisihan se mukava olla hieman paremmassa kunnossa! ;) Eli kaikki, nyt potkimaan mua lenkille tai jumpalle tai mitä vaan!
maanantai 23. tammikuuta 2012
torstai 19. tammikuuta 2012
Ihanaa, saa sisustella... Edes vähän :)
Tää on niin harvinaista herkkua, kun pääsee sisustelemaan... Rakas äippänihän remppaa kyllä tällä hetkellä ja olisi ihana osallistua enemmän, mutta ei oikein tässä kohtaa meinaa olla mahdollista... Onneksi aina välillä asiasta keskustellaan... Mutta toivottavasti asiaan joskus tulee muutos, että näitä hommia voisi tehdä enemmänkin, mutta nyt olisi "työn alla" Niilon huone :) Eli vanha työhuone täytyisi saada ukolle sopivaksi... Katsotaan nyt missä kohtaa ihan konkreettisesti asia saadaan työn alle, mutta minä kun olen aina ajoissa ja hyvä olla ideat valmiina, kun toteutus rupeaa lähenemään!
Tosin en tiedä kuinka sitten joskus, ehkäpä, mahdollisesti näitä sisustushommia voisin tehdä, koska olen maailman huonoin tekemään päätöksiä!:D Ja tällä alalla kun mahdollisuuksia tehdä jotain tai eri vaihtoehtoja on aina muutama...!
Eli onneksi tässä huoneessa on joitain asioita mitä täytyy ottaa huomioon jolloin vaihtoehdot hieman vähenevät :) Vaikka niinhän se onneksi yleensäkin kai on... Eli kun koitamme huoneen rempata mahd. edullisesti (tässä ainaisessa konkurssissa ja verottajan mukava mätkylasku takataskussa...) niin muutoksen kokee vain yksi seinä... Hieno, tumman sävyinen Kiurujen Yö -tapetti joutuu siis lähtemään, sniif... Mutta onneksi siis muut seinät ovat neutraalilla harmaalla, joten siihen kyllä suht helposti löytää kaverin. Toki harmaan lämpötila täytyy ottaa huomioon... Samoin olemassa oleva musta hylly jää paikoilleen ja onneksi sekin aika helposti sopii moneen sävyyn, tai tässä kohtaa kuvaan, koska luultavasti seinälle laitetaan yksivärinen tapetti ja joku kiva, iso tarra :)
Eli loppuviimein, taitaa niitä vaihtoehtoja ollakin aika lailla...! Voihan... Tosin ei pelkkä tapettikaan vielä ole poissuljettu vaihtoehto...
Mutta täältä tarran luultavasti hommaan, on meinaan sen verran upeita ja MUUTAMA vaihtoehto! Että katsotaan kuinka pää vielä sauhuaa...
http://www.yourdecoshop.fi/en

Johan alkoi tapahtua...
Olinpas sitten Niilon lekurin (Mehiläisestä) kanssa yhteydessä, kun tuo herra edelleen on tosi itkuinen ja ihottumaa tulee välillä enemmän ja vähemmän ja sitten vielä se masun huono toiminta ja pituuskasvun hidastuminen, niin josko selvitettäis mahdollisia allergioita... Joten päästiinpäs heti huomenna sitten kattoon kaikki mahdollinen; verikokeet, pissanäytteet, kilpirauhasarvot, keliakia-jutut... Tuleepahan tarkastettua ja jos ei mitään löydy niin sitten ei, mutta onpahan tosiaan asiat tsekattu!
Pomppukerhostakin selvittiin ilman burn-outtia ;) Tai eipä siellä olo mitään, hyvinhän se ,kun neiti saa touhuta ja pienemmällä on kateltavaa, mutta se sinne meno ja pois-lähtö... Kesää odotellessa, että ei tarvitse pukea!
Sitä kun on ollut nyt taas aikas kiree ja tavallaan vähän ahdistunut tän kaiken kanssa ja Niilon kitinän ja itkujen takia, mutta josko se taas tästä...
Kiitos suklaan keksijälle! ;)

keskiviikko 18. tammikuuta 2012
Tästä se alkaa...
Pakkohan tätä on kokeilla, omaa blogia :) Katsotaan kuinka akan käy... Ehkä pitäisi kutsua porukkaa tätä lukemaankin vai kirjottelisinko ihan omaksi ilokseni ;)
Nyt ei tämän enempää kyllä tämä täti kirjottele, koska pakko päästä vähän sohvan nurkkaan kölliin, kun pikkumies nukkuu eikä ole mitään ihmeempää tekemistä... Ainahan jotain on, mutta pakko oppia ottaan välillä iisisti! ;) 6kk neuvolassa käyty ja herra meinaa olla mini-mies eli pituus tulee toista kertaa miinuskäyrällä... Kuukauden päästä mittojen tsekkaus ja jos sama meininki jatkuu niin pitäis kuulemma mennä lekurin puheille. En jotenkin jaksa, ainakaan vielä, tästä ressata... Vaikka toki mietityttää josko jotain allergiaa olisikin, koska sehän sitten voisi vaikuttaa pituuskasvuun... No, tätä mietimme sitten!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)