Ajankulkua ei voi pysäyttää, valitettavasti...

Joskus kyllä toivon, että voisin vaikuttaa aikaan ja hidastaa sen menoa. Hidastaa silloin kun nauretaan lasten kanssa sängyssä toisiamme kutitellen tai syödään aamupalaa kaikessa rauhassa tai kun ollaan vaan lähekkäin tai kun vaan saa katsella touhuja... Tai kun saat ihan hiljaisuudessa olla ihan yksin, omien ajatusten tai touhujen kanssa. Toki mielellään sitä joskus pistäisi tunnit vilahtamaankin kun on huono päivä ja kaikki harmittaa, mutta toisaalta, ehkä niitä hyviä hetkiä ei sitten niin osaisi arvostaa :)

Tänään lähti meidän vauva eskariin... Miten siitä on jo niin iso tyttö tullut. Haikeena sitä miettii, että kohta ne halit ja sylissä olot ja höpsötykset häviää ja tilalla on iso nuori nainen omine menoineen ja kavereineen. Niinhän se kuuluukin ja onhan tuo neiti ihanan reipas ja itsenäinen jo nyt, mutta toivottavasti äitiä aina tarvitaan ja uskon niin... Yritän ainakin, että Nelli tietää, että äiti aina auttaa, oli tilanne mikä tahansa! En todellaakaan ole paras äiti ja paljon pitäisi petrata kasvatuksessa, mutta haleja en säästele! Ja yritän aina kertoa kuinka rakkaita lapsoset ovat... Ja sovittiinhan me autossa eräs päivä kun isin autossa oltiin ja Nelli mun sylissä, että aina saa äitin syliin tulla vaikka olisi kuinka iso...!