tiistai 4. marraskuuta 2014

Hyviä ajatuksia, kauniita tekoja

Pientä hyvää tehtiin tänään Niilon kanssa, tai toivottavasti olisi iso ilo pienelle lapselle! Pari vuotta sitten osallistuin ekan kerran Joulun Lapsi keräykseen jossa sai kerätä jollekin tai tietty useammallekin lapselle lahjan. Nyt nolosti jäänyt pari vuotta välistä. Ensin valitaan haluaako antaa lahjan tytölle vai pojalle, sekä ikähaarukka. Me valittiin tänä vuonna 2-4v poika, viime kerralla oli tyttö. Lahjaan on tarkoitus kerätä muutamia hyödyllisiä tavaroita kuten hammasharja, hammastahna, ehkäpä harja tai muita tarpeellisia. Lisäksi rukkaset tms., pipo, paita tai vastaava, me ostettiin kevyt fleece-asu kun sellainen osui silmiin. Tämän lisäksi ostettiin pienehkö, kestävän tuntuinen Caterpillar-kauhakuormaaja, sekä pehmolelu ja namia. Tämä sitten valmiiseen "kenkälaatikkoon" jonka aihion hain kirkkoherranvirastosta, pieni viesti mukaan, kaunis rukous lapsen puolesta ja terveiset meiltä, sekä tietysti hyvän joulun toivotukset ja meitin muksujen kuva :) pieni ähellys kyllä kävi kun tungin kaikki tavarat sinne, onneksi tuli nyöri mukaan millä paketin sai kiinni! Värikynät ja vihko piti jättää pois, kun eivät enää mahtuneet, nämä vein paketin mukana myös takaisin kirkkoherranvirastoon, että voivat tarvittaessa käyttää toiseen pakettiin!

Onhan se ihana edes vähän tehdä hyvää vaikka pieni ele onkin... Nellin tavaroita kävin myös läpi mistä voitaisiin luopua. Ajattelin, että ne vietäisiin johonkin perheeseen missä ei ole varaa pahemmin ostaa leluja, jos löytyisi joku sellainen tyttönen... Viime sunnuntaina piipahdettiin Ideaparkin toys'r'ussissa kun siellä oli -25% kaikki lelut! Oli sitten muutama muukin sinne eksynyt... Noh, onpahan suurinpiirtein muksujen lahjat hoidossa! :D sitten vaan miettimään kuka antaa mitäkin... Mutta tosiaan, hyvä olisi välillä luopuakin osasta!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti