Ihana, kaamea elämä!

Mietin millä taas yrittäisin aloitella näitä blogi-raapusteluitani ja jotenkin sitä vain halusi hieman kelailla näitä olotiloja mitä tässä on ollut. Katsotaan kuinka sekavaa tekstiä tästä tulee. Ehkä jatkossa yritän pohtia hieman tarkemman aiheen mistä sillä hetkellä kirjoittaisi, mutta nyt näin :) Paljon haluaisi eri asioita pohtia ja mietiskellä!

Otsikon aihe on iso, mutta siltä tämä elämä on välillä tuntunut. Varsinkin tässä viime ajat. Elämä on ollut ajoittain myllerrystä ja itkua ja hammasten kiristystä, mutta yleensähän ne myrskyt ovat ihan hyvästä. Loppujen lopuksi. Tuovat sen muutoksen mikä on edellytys jotta se "kamala" elämä muuttuisi ihanaksi. Joskus se muutos ei vaan tapahdu helposti tai ainakaan ilman vaikeuksia, mutta niin vain on tapahduttava. Ehkä tuo kamala on liian vahva ilmaisu, parempi sana voisi olla enemmänkin haastava elämä.

Ainahan sitä on ollut hieman haastavaa elää itsensä kanssa ja tarkoitan sillä sitä, että esimerkiksi itsetunto on aina ollut tosi huono. Nuoruudessa varsinkin. Mutta jostain syystä myös nyt viime aikoina olen tuntenut enemmissä määrin sellaista epäonnistumisen ja alemmuuden tunnetta. Masennusta, en tiedä, ehkä. Itse vaan koen, että masennus on sellainen mielentila josta pääsee kyllä eroon ilman lääkkeitäkin eikä ne mua edes innosta. No tottakai riippuu todella paljon tilanteesta ja masennuksiakin on eri asteisia ja välillä lääkkeet ovat ainoa keino helpottaa tilannetta, mutta itsellä tunne, että kyllä tämä oma "masennus" tosiaan mikä lie, hoituu muutenkin. Ajan kanssa ja tekemällä työtä asian eteen. Yrittämällä muuttaa niitä omia ajatuksia ja keskittymällä positiivisiin asioihin ja vain jankkaamalla itselle niitä hyviä asioita jolloin ehkä niihin alkaa myös uskomaan. Toivottavasti. Ehkäpä tuo alemmuudentunne ja epävarmuus ja huono itsetunto ovat aina olleet ikävinä peikkoina tuossa korvan juuressa, mutta nyt vain kasvaneet vähän isommiksi möröiksi. Syitä varmaan monia ja pidemmän aikaa ollut tietyissä elämän osa-alueissa vikaa ja osaltaan ne myllerrykset ja muutoksentarpeet tulee myös sitä kautta. Hankaluus näissä möröissä on vaan se, että ei niistä pääse muuten kuin itse eroon. Kukaan muu ei siinä oikein voi auttaa. Ressiäkin nämä ajatukset ja olotilat ovat aiheuttaneet ja siitähän se kierre sitten lähteekin; ressi vaikuttaa elimistöön ja mieleen ja ne kun menevät huonompaan kuntoon niin sitten sekin ressaa ja vaikeuttaa oloa. Ja vielä, kun pää ja ajatukset kulkevat ajoittain kuin vuoristorata ilman päätepysäkkiä eikä oikein mihinkään saa otetta niin hirveän helppoa olla tämän oman pään sisällä. Kaksosen jakaantunut persoona vielä kaveriksi niin johan on soppa valmis.

Hetkittäin on tosiaan tuntunut raskaalta,  henkinen ja sen myötä fyysinenkin jaksaminen ollut kovilla. Päätä särkenyt todella usein, mutta epäilen, että ne säryt johtuivat edellisestä työstäni. Monesti tekisi mieli vain nukkua ja levätä. Sitten yrität liikkua ja syödä terveellisesti, koska epäilet jos kaikki johtuukin siitä ja saat tästäkin itsellesi yhden tai useamman syyn ressata lisää. Koska koen, että epäonnistun tässäkin; jos en liiku kuten muut, jos en osaa tai jaksa syödä terveellisesti, jos en menesty, jos en ole hyvä äiti... Miksi ihmisen pitää jatkuvasti mollata itseään? Miksi ei vaan osaa arvostaa itseään? 

Jotenkin koen, että en ole mitään, koska en ole kunnon töissä ja menestynyt (no edes hei jotenkin!) ja vertaan itseäni muihin, ihan liikaa ja jatkuvasti. Sillä tiellä ei kyllä voi kauaa jatkaa. Minähän olen minä enkä kukaan muu. Mutta mistä sen itsensä arvostamisen löytää? Ajan kanssa, kai. Ja antamalla itsellensä aikaa ja eritoten hyväksyä erilaisuutensa, ei minun tarvitse olla kuin muut. Liikkumisessa tai muussakaan, ehkä sitä kautta tulee se vapaus ja ilo ja draivi tehdä asioita.

Kaikesta huolimatta, kyllä mä yritän. Joka päivä. Ja jaksan. Ja aina vaan menee, kuten jo hetki mennytkin, paremmin ja mukavemmin. Se sumu, missä on ollut, on jo hieman hälvennyt, kiitos siitä ystäville ja miehelleni joka jaksaa uskoa ja on ollut tukena. Hän on tehnyt jo ison matkan tässä meidän parisuhteessa ja vielä toki kilometrejä paljon edessä, mutta hyvältä näyttää.

Onneksi on paljon ihania ihmisiä lähellä, rakkaita ystäviä ja perhe jotka ovat kyllä kultaakin kalliimpia. Parisuhde-asiat ovat sitten ihan oma jutun aihe ;) hyvässä ja pahassa. Mutta kun historiaa takana piakkoin jo 16-vuotta ja ylä- ja alamäkiä ollut niin uskoisin, että tätäkin asiaa voisi hieman pohtia.

Tosiaan parisen viikkoa sitten jäin töistä pois. Hieman edelleen aika ajoin pelottaa. Tämäkin yksi syy lisää, jos siis sen itselleni sallin, tuntea epäonnistumista. Miksi en vaan väkisin jatkanut siellä, miksi en vaan ollut tyytyväinen, että edes on joitain töitä. Onko väärin lähteä, koska koen, että en saanut työstä mitään? En oikeasti mitään. Tottakai ihania ihmisiä oli paljon ja toivottavasti osa jääkin mun elämään. Mutta sitten toisaalta, miksi jäisin työhön joka fyysisestikin ahdisti, se paikallaan istuminen ja ruudun tuijottaminen. Ei mitään näkymiä tulevasta. En tiedä olenko muiden silmissä epäonnistunut, mutta sitähän en saisi ajatella. Olen jos olen. Pitäisi uskoa vain siihen, että kyllä minäkin vielä sen oman jutun löydän ja tämä oli oikea ratkaisu tässä kohtaa.  Ja kuten mainitsinkin, päänsäryt joiden epäilin johtuvan töistä, ovat häipyneet. Ne alkoivat olemaan todella raskaita.
Kouluunkin olen myös hakenut, mutta ei siitä sen enempää, koska niissäkin asioissa hieman vielä epävarmuutta. Mikä tosissaan on se juttu mitä haluaisin tehdä... Ja pääsenkö edes, sitähän ei tiedä.

Myönnän toki, että tämä kotiin jääminenkin hieman pelottaa. Työssä käymisen yksi hyvä puoli on se, että se rytmittää päivää, tuo sitä ohjelmaa ja tulee todellakin tehtyä jotain. Ongelmani on myös ollut se, että jostain syystä olen suorittanut kotona ihan liikaa. Olettanut, että minulta odotetaan kaikkea jos olen kotona ja muutenkin. Siten kaikesta tekemisestä tulee "pakko" ja tämän jälkeen siitä lähtee se mielekkyys. Hullua, but hey, that's me :D

Mutta! Tämä oli nyt tälläinen avautuminen. Nyt aletaan keskittymään niihin positiivisempiin asioihin, ei aina helppoa, mutta yritetään! :) ystäväni vinkkasi minulle kiitollisuus päiväkirjasta. Aloitin, mutta en ole muistanut sitä joka päivä kuten pitäisi. Mielestäni illalla ennen nukkumaanmenoa on paras hetki miettiä muutama asia mistä on kiitollinen. Tämän päivän asioihin mistä olen kiitollinen onkin hyvä lopettaa tällä kertaa:

1. Ystävän kanssa tehdystä kävelystä heti aamutuiomaan

2. Viikonlopun kylpyläreissusta

3. Miehestä jonka kanssa voi tuijottaa hyvää sarjaa muutama tunti sohvalla löffien
4. Kevät ja aurinko!

Ajatuksissa myös se kesäkunto joka tarkoitus kyllä jatkua siis muutkin vuodenajat eli varmasti niitä höpöttelyjä tässä tulee ja käykäähän kurkkaamassa myös ystävän blogia, http://kohtuudella.blogspot.fi/ . Siellä kans erittäin fiksua asiaa juurikin liikkumisesta ja terveellisestä elämästä yms yms ;) Sokeriaddiktista muun muassa ja tätä mäkin voisin jossain tekstissä sivuutta, koska I`m the on!