sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Pienissä messuissa... Ja hyvää äitienpäivää!

Eli lauantain kevättempaus täällä Orivedellä oli ja meni. Hieman oli nihkeä osanotto, esittelijöitä olisi saanut olla ehkä enemmänkin, mutta varsinkin vierailijoita olisi voinut käydä reippaammin. Tosin eipä se mitään, mukava kun jonkun verran edes kävi väkeä! Käyntikortteja sain menemään muutamille, kiinteistöfirmoille vein vielä lopuksi ja kaupungin erään asumispuolen työntekijän kanssa tuli juteltua ja toivonkin, että siltä poikisi jotain. Ja ainahan, vaikka mitään sen ihmeempää ja konkreettista työtilausta eivät messut poikisi, saattoi jollekin kuitenkin jäädä mieleen, että tällainenkin yritys on ja joskus kun on tarvetta, palaa asiaan. 

Huomatkaahan toukokuun tarjous! ;)











Ja hyviä juustoja tuli ainakin kotiin ostettua jos ei muuta messuilta jäänyt käteen :D vieressä oli Ahlmanin tilan esittelijä muutamien juustomaistiaisten kanssa, niitä kun myydään nyt tässä meidänkin opistolla. Ja mikä parasta, selvisi, että myös suomalaisen alkuperäiskarjan maito on A2-luokan maitoa eli sitä melkeinpä terveysruokaa! Tämä perusmaito mitä Suomessa pääasiassa käytetään, on A1-luokan maitoa. Meitäkin homeopaatti tästä asiasta valisti ja maitotuotteitahan kun pääasiassa kannattaa välttää niin sitten tämä A2-luokan maitotuotteet ovat sitten taas enemmänkin terveysruokaa! :) netistä löytyy hyvin infoa!

Tänään on juhlittu meitä äitejä. Äitiys... Niin rankkaa, mutta niin ihanaa. Oikeastaan todella ihana lausahdus minkä facessa pongasin, kuvaa paljon niitä tunteita; 
to my children.. If I had to choose between loving You and breathing, I would use my last breath to tell You, I love You... 


1 kommentti:

  1. 10 oz bottles of Piedmont: The best bottles of wine - Titanium
    A bottle babyliss nano titanium flat iron of titanium bolt wine that contains a titanium watch variety of bottles of wine that contain different kinds of hot sauces: 10 oz Bottle suunto 9 baro titanium of Red garmin fenix 6x pro solar titanium Habanero Hot Sauce - 4 oz Bottle of

    VastaaPoista